torstai 13. elokuuta 2015

Muita juttuja kuin käsitöitä


Kesä on usein sellaista aikaa ainakin minulla, ettei ennätä käsitöitä paljoa tekemään. Silloin on aina monenlaista muutakin puuhaa. Täytyy saada puut liiteriin ja mansikat pakkaseen jne, mutta vapaa-aikaa ei ole sen enempää kuin ennenkään (lomallahan sitä on tietenkin arkeakin enemmän tekemistä). Hyvillä ilmoilla on mukavaa ulkoilla, eikä lämpimillä säillä tule niinkään neulottua ja virkattua.


Niin tänäkin vuonna on käynyt, käsitöiden tekeminen on vaihtunut mustikkametsässä pyörimiseen ja syksyä kohti kun alkaa illat viilenemään (onhan niitä lämpimiä päiviä muutamia ollut), on mukavaa lenkkeilläkin. Yksi parhaimmista tuoksuista on loppukesän viljapelto vähän ennen puintia. Suosittelen lenkkeilemään sellaisen ohi. 


Vinkkinä muillekin jotka marjastavat pienen lapsen kanssa: rasia jonka kanteen reikä. Ei tipu marjat niin helposti kun astia kuitenkin on kumollaan suurimman osan ajasta. Ja jos ei marjoja satu löytymään, niin rei'ästä on mukavaa tiputella risuja ja neulasiakin.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti